"Ihmistä ei ole luotu elämään Pohjolan talvessa. Selviydymme kuitenkin aika hyvin, jos suojaudumme kylmältä. Miksi eivät kylmänarat ruusutkin voisi selviytyä sopivan talvisuojauksen turvin?"

Ote kirjastani Ruusutarha Pohjolassa s. 6

Ruusunviljelijän urani alussa sain jotenkuten Vaasassa talvenkestävät ruusut kasvamaan kunnolla. Nykyään viljelen suosikkiruusujani riippumatta niiden talvenkestävyydestä. Käytännössä yli puolet viljelemistäni ruusuista ei pitäisi pärjätä ruusutarhassani. Mutta ne pärjäävät ja upeista kukinnoista päätellen jopa viihtyvät.

Muutoksen salaisuus piilee kehittämissäni talvehtimismenetelmissä. Tässä aion esitellä näitä menetelmiä. Viljelemiäni ruusuja esittelen alussa kuvien avulla. Pikku hiljaa kerron tarkemmin niiden ominaisuuksista ja niistä saaduista viljelykokemuksistani.

Paras keino saada heti kättelyssä kunnon tietopaketti Vaasan ruusutarhan ruusuista ja talvehtimismenetelmistäni on hankkia kirjani Ruusutarha Pohjolassa. Se on tilattavissa esimerkiksi täältä.

Ruusutarhassa on tietysti paljon muutakin kuin pelkät ruusut. Sopivan tilaisuuden tullen kerron myös puutarhan muista pensaista, puista, perennoisa ja keittiöpuutarhasta kasvihuoneineen

Uusimmat uutiset

  • Uudet kuvat kesältä 2025

    09.01.2026

    Kuvia kesältä 2025 on nyt mukana kuvagalleriassa. Eräät vanhat kuvat on vaihdettu uusiin ja ruusutarhan uudet tulokkaat on lisätty. Lisäykset ovat kuvagalleriassa nimensä jälkeen saaneet merkinnän

  • Ruusukirja vielä saatavana

    22.02.2024

    Kirjani  "Ruusutarha Pohjolassa" on edelleen saatavana. Hinta noin 20 € (alkuperäinen hinta 39 €) + postituskulut

  • Ruusujen ostaminen - mistä ja miten

    15.09.2022

    Aika moni on kysynyt myynkö ruusuja. Kyllä myyn - mutta ainoastaan niille, jotka vierailevat ruusutarhassani ja eräiden puutarhatapahtumien yhteydessä Vaasan seudulla (esim. Strömsössä).

  • Ekologinen lannoitus

    15.09.2019

    Ruusutarhan vierailijat kysyvät usein, mitkä lannoitteet käytän. Yhtä usein he toteavat, että heilläkin on tietty ruusu, mutta se ei ole alkuunkaan yhtä komea ja hyvinvoiva. On siinä perääkin.