Kirja on tilattavissa Boklund.fi:stä, muista nettikirjakaupoista tai suoraan minulta.
Kirjassani Ruusutarha Pohjolassa esittelen viljelykokemuksia ruusutarhastani ja paljon muuta ruusuihin liittyvää tietoa. Kirjan pääviesti on että ruusuja voidaan viljellä selvästi niiden ilmoitetun viljelyvyöhykkeen pohjoispuolellakin. Kerron kuvien kera talvehtimismenetelmistäni, joiden ansiosta ruusut selviävät hyvinkin karuista talviolosuhteista. Ne eivät pelkästään selviä. Kesäisin ne kukkivat upeasti. Kaikesta huomaa, että ne viihtyvät. Vaasassa.
Suurimman osan kirjan sivuista täyttävät Vaasan puutarhassa ottamani kuvat. Moni on kommentoinut kirjaa sanomalla ettei tarvitse olla edes kiinnostunut ruusuista nauttiakseen kuvista. Se on kirja ruusuista ja samalla valokuvakirja.
Kirjani Ruusutarha Pohjolassa on ollut arvosteltavana muun muassa Suomen Ruususeuran lehdessä Ruusunlehti 1/2017:
"Ruusutarha Pohjolassa -kirja on upea kuvateos ... Ruusuista ei tarvitse tietää mitään, mutta kuvista voi silti nauttia ... (Kirja) jakaa vakuuttavasti yli 20 v. kokemuksella saatua ja monelle uutta tietoa talvehtimismenetelmistä. Työkuvat ovat selkeitä. Ilman niitä voisi olla vaikea uskoa, että talvihaudattu ruusu herää kukkimaan ... Ruusutarha Pohjolassa -kirja on onnistunut tavoitteessaan. Siitä on iloa kuvien katselijoille, innokkaille kokeilijoille ja jopa epäilijöille. Eiköhän arkoja lajikkeita löydy eteläsuomalaisellekin harrastajalle ... Voin sanoa, kirja on kauneuden kaivuuta sanan varsinaisessa merkityksessä."Eila Palojärvi, Suomen Ruususeuran puheenjohtaja
Blogissaan Unelmia ruusuista Tita Haapajoki kirjoittaa muun muassa:
"Tämä kirja on oikean ihmisen käytännön kokeiluja siitä miten arkojenkin ruusujen talvitus saadaan onnistumaan väärällä vyöhykkeellä ... Kuvagalleria hivelee silmiä ja tuo tähän kaamoksen harmauteen uusia unelmia. Vaarallista luettavaa...
Tilaa Boklund.fi:stä, muista nettikirjakaupoista tai suoraan minulta.