Ruusutarhan vierailijat kysyvät usein, mitkä lannoitteet käytän. Yhtä usein he toteavat, että heilläkin on tietty ruusu, mutta se ei ole alkuunkaan yhtä komea ja hyvinvoiva. On siinä perääkin. Esimerkiksi salkoruusut kasvavat edelleen ja lähentelevät kovaa vauhtia neljää metriä.

Vastaus kysymykseen on, etten osta yhtään lannoitetta paitsi luujauhoja. Hyödynnän luonnon antimia. Ruohonleikkurin avulla hankin itselleni vihermassaa, jolla peitän mullan kukkapenkeissä ja keittiöpuutarhassa. Mitä suurempi määrä erilaisia kasveja vihermassa sisältää, sitä ravinteikkaammaksi siitä tulee. Mesiangervo (Filipendula ulmaria) on erityisen hyvä. Onneksi mesiangervo kasvaa täällä yllin kyllin.

Noin viiden senttimetrin paksuinen vihermassapeitto varmistaa sen, etten tarvitse juurikaan kitkeä rikkaruohoja enkä kastella, multa pysyy kuohkeana ja madot ja mikrobit viihtyvät. Vihermassaa ei saa sekoittaa multaan. Silloin se kuluttaa kasvien tarvitsemaa typpeä. Madot ja muut eliöt varmistavat kyllä, että vihermassa siirtyy ravinteeksi maan uumeniin. Alkukesän aikana joutuu silloin tällöin lisäämään vihermassaa, kuitenkin niin, että lisäannosta ei anneta heinäkuun alkupuolen jälkeen. Jos annetaan lannoitetta loppukesällä, esimerkiksi ruusujen tuleentuminen ei pääse ajoissa alkuun sillä seurauksella, että talvenkestävyys heikkenee. Jos halutaan antaa tukea onnistuneeseen talvehtimiseen kannattaa elokuussa sirotella puuntuhkaa ruusujen tyville.

Keväällä lisään itse tehtyä kompostimultaa (kompostoin sekä talous- että puutarhajätteet) ja saan sen lisäksi eräältä naapurilta lisää. (Tilli jostain syystä ei pidä kompostimullasta.) Sirottelen myös luujauhoja kukkapenkkeihin. Mutta uutta vihermassaa en saa kuin vasta paljon myöhemmin. Käytän siis viime kesän vihermassaa. Loppukesän aikana en käytä vihermassaa kuin keittiöpuutarhassa ja kesäkukkien lannoitteena. Se, mikä jää käyttämättä, laitan ilmatiiviisiin säkkeihin. Kun olen täyttänyt säkin, puristan ilman siitä ja sidon sen tiukasti kiinni. Talven aikana syntyy eräänlainen säiliörehu, joka sopii hyvin kevätlannoitteeksi. Säkit on pidettävä avoimina ainakin pari päivää ennen talvehtineen vihermassan käyttöä. Talvehtinut vihermassa voidaan hyvinkin sekoittaa multaan, koska se ei vie typpeä maasta.  

Ruotsissa on tutkittu eri lannoitteiden ja lannoiteyhdistelmien vaikutuksia. Loppupäätelmä oli, että käyttämällä yksinomaan vihermassaa saadaan aikaan parhaat tulokset sekä kukkapenkeissä että keittiöpuutarhassa. Lannoite, joka on halpa, ekologinen ja tehokas. Mitä muuta voikaan toivoa?